Mitä voimme oppia kansainvälisiltä huippuyliopistoilta?
Vietin alkukesän Eurooppa-politiikkaa opiskellen London School of Economics and Political Sciencessä (LSE). Kyseessä oli pidempiaikainen haaveeni päästä kokeilemaan opiskelua kansainvälisessä huippuyliopistossa ja lisäksi halusin tietysti oppia ymmärtämään syvemmin EU:n menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. LSE on maailman johtavia talous- ja yhteiskuntatieteisiin keskittyneitä yliopistoja, jossa ovat opiskelleet niin lukuisat Nobel-palkinnonsaajat kuin valtiojohtajatkin. Odotukseni täyttyivät ja kotiin palasin laajemman EU-ymmärryksen ja monipuolisemman opiskelukokemuksen kanssa. Jaan seuraavaksi havaintojani, joista ei Suomenkaan yliopistojen olisi hullumpi ottaa mallia.
- Professori ja opiskelijat tuntevat toisensa
Huippuyliopistoissa opettaja-oppilas -suhdeluku on parempi ja opiskelu on rakennettu niin, että professori voi oppia tuntemaan sinut ja sinä professorin. Uuden proffan tullessa luennoimaan, alkoi tunti aina esittäytymisillä ja professori teki esittelyistämme muistiinpanoja ja laittoi nimet mieleen. Näin hän saattoi kysellä meiltä nimellä kysymyksiä ja haastaa kesken luentojen; minä sain esimerkiksi usein pyynnön kertoa käsiteltävään asiaan skandinaavisen näkökulman. Proffien ovet olivat myös aina auki ja heiltä sai kysyä epäselviä asioita esimerkiksi sähköpostilla luentojen ulkopuolella. Viikon päätteeksi yliopiston henkilökunta ja opiskelijat suuntasivat yhdessä kampuksen omiin pubeihin, ja näin oli mahdollista tutustua myös rennommin luentosalien ulkopuolella. Tällaisen mahdollistamiseen toki tarvitaan riittävästi kontaktiopetusta riittävän pienissä ryhmissä.
- Luennot ovat ajankohtaisia, vuorovaikutteisia ja haastavat argumentoimaan
Oli todella virkistävää, että luennot aloitettiin usein käymällä läpi päivän uutisointia EU-asioista. Näin asioihin saatiin aina tuorein tilannetieto ja teoria oli helpompi sitoa tosielämään. Luennot olivat myös aina hyvin valmisteltuja, suurimmaksi osin mielenkiintoisesti esitettyjä ja niihin sisältyi paljon vuorovaikutusta. Kuten jo todettua, meiltä pyydettiin näkökulmia ja kysymyksiä monessa välissä ja lisäksi kannustettiin haastamaan toisiamme puolin ja toisin. Käytimme usein väittelyitä oppimismetodina, jolloin pienryhmissä valmistelimme argumentit, sitten väittelimme toista ryhmää vastaan ja yksi ryhmä teki havaintoja ja julisti voittajan antaen palautetta. Suomessa en ole törmännyt väittelyharjoituksiin yliopistokursseilla juurikaan. Lisäksi ajankohtaisuus on lähes aina oman harrastuneisuutemme varassa, kun luemme vuosia vanhoja opuksia yksin kodeissamme.
- Opiskelu on täysipäiväistä ja tahti tiivis
Olin vielä tavallistakin tiiviimmällä kurssilla, sillä kesälukukauden aikana opiskeltiin koko lukukauden oppimäärä alle puolessa normaalista ajasta. Aamuisin heräsin opetukseen, jossa yliopisto-opettaja kävi harjoituksin läpi edellisen päivän luennon aiheet. Lounastauolla syömisen jälkeen teimme usein esseitämme tai luimme loppukokeisiin yhdessä kirjastossa, jonka jälkeen iltapäivällä oli kolmen tunnin luento. Sen jälkeen saimme vielä aina illaksi paljon lukemista seuraavan päivän tunteja varten. Oli ihan mahtavaa saada kerrankin keskittyä täysipainoisesti vain opiskeluun ja edetä vauhdilla! Esimerkiksi maisteriohjelmat LSE:ssä ovat vuoden pituisia, joten jos ajan täysipäiväiselle opiskelulle pystyy järjestämään, näkyy se väistämättä positiivisesti opiskeluajoissa. Tunneilla oli useimmiten läsnäolopakko, joten töissä käyminen yms. ei olisi ohessa onnistunutkaan. Vuosikurssit sitovat tiiviimmin yliopistoyhteisöön ja tämä taas onnistuu vain sillä, että suurin osa etenee samaa suunniteltua tahtia.
- Arviointi tapahtuu kahdensuuntaisesti sokkona
LSE:ssä oli käytössä kai muutenkin Iso-Britanniassa yleinen kahdensuuntainen sokkoarviointi. Se tarkoitti sitä, että professori ei tiennyt kenen paperia arvioi ja opiskelija ei tiennyt kuka hänen paperinsa arvioi. Tunnistus tapahtui opiskelijanumerolla, joka oli ainoa tieto jonka opiskelija itsestään paperiinsa kirjoitti. Tämä toi omalla tavallaan lisää jännitystä, mutta ainakin tapa on kaikille reilu ja vähentää mahdollista nimisyrjintää tai henkilökemioihin perustuvaa arviointia. Jokaisen paperi oli siis samalla viivalla sen perusteella, mitä siihen oli kirjoittanut. Kun nyt Suomessakin on paljastunut, että jo peruskoulussa tytöille saatetaan antaa sukupuolen perusteella tahtomatta parempia arvosanoja kuin pojille, niin tässä systeemissä voi olla perää. Professorin voi olla myös helpompi antaa rehellistä palautetta ja tiukkaakin arviointia, kun hänenkin anonymiteettinsä säilyy.
- Opiskelija on maksava asiakas – ja se näkyy
Kenties hankalin aihe meille suomalaisille on tämä viimeinen. Se, että olimme yliopistolle myös maksavia asiakkaita, näkyi saamassamme palvelussa. Esimerkiksi kirjastossa meille jatkuvasti mainostettiin, että kun tarvitsee apua jollain hyllyllä, niin laittaa vain Twitterissä kirjastolle viestiä ja joku tulee mielellään parissa minuutissa luokse auttamaan. Meiltä myös kysyttiin paljon palautetta kaikesta ja kohdeltiin muutenkin hyvin. Tämä toki toimi myös toiseen suuntaan. Kun itse olin maksanut kurssista aika paljon, arvosti opetusta ja kursseja ihan toisella tapaa. En olisi mistään hinnasta skipannut luentoa, vaikka ei olisikaan ollut läsnäolopakkoa. Tyyriit lukuvuosimaksut saavat myös pitämään tehokasta tahtia yllä opinnoissa eikä kursseja tee mieli reputtaa, jotta niitä ei joudu ”ostamaan” uusiksi.
Lopuksi
Tämän tekstin tarkoitus eli ole sokeasti ylistää LSE:tä ja verrata miten kaikki on siellä paremmin kuin Suomessa. Nämä ovat subjektiivisia havaintoja politiikan tutkimuksen opiskelusta kahdessa erilaisessa yliopistossa, eikä yhdessä blogitekstissä voi käsitellä kuin osan kaikista näkökulmista. Ymmärrän myös, että ilman tarvittavaa rahoitusta suomalaisten yliopistojen on vaikea tarjota riittävää määrää laadukasta kontaktiopetusta. Toisaalta haluan myös haastaa ajattelemaan, sillä joskus pienilläkin asioilla voi olla suuri vaikutus laatuun. Kun Suomessa puhumme yliopistojen kehittämisestä, jumitumme yleensä rakenteisiin. Rakenteetkin ovat tärkeitä, mutta suurin muutos tehdään sisällöillä ja toimintakulttuuria muuttamalla. Siihen pystyy jokainen yliopisto nykyisilläkin resursseilla, jos johto ja henkilökunta ovat sitoutuneita.
Olemmeko me opiskelijat professoreille vain pakollinen häiriötekijä tutkimuksen lomassa vai voisiko meille pidetyistä, hyvin valmistelluista, kursseista saada myös omaan ajatteluun virtaa? Entä miten saamme kanavoitua Suomeen edes osan siitä valtavasta kansainvälisestä osaajaporukasta, joka etsii itselleen laadukasta koulutusta Euroopasta ja on valmis myös maksamaan siitä? Ehkäpä vastaus voisikin piillä paljon puhutussa profiloitumisessa. Voisiko pelkkiin yhteiskunta- ja taloustieteisiin keskittynyt yliopisto pärjätä Suomessa ja muodostaa huippuyksikön, joka houkuttelisi tutkimuksen tasolla ja kansainvälisyydellä parhaat opiskelijat ja professorit paikalle? Ehkä, jos myös kuvailemani opiskelukulttuuri saataisiin tuotua mukana.
Janika Takatalo
kirjoittaja on Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja
Janika: Kun elämme Internetin aikakautta ja kaikenlainen tieto ja sisältö on saataviltamme, herää kysymys, mitkä ovat yliopistojen tuomat keskeiset lisäarvot? Ennen vanhaan tieto konkreettisesti haettiin luennoilta muistiinpanoin ja kirjastoista. Mutta entä tänä päivänä? Onko meillä yliopistoja vielä 20-30 vuoden kuluttua?
Ilmoita asiaton viesti
Online yliopistot on tulevaisuutta. Muistaakseni Alankomaissa järjestettiin maahanmuuttajille tälläinen versio ja hyvin tuloksin.
Ilmoita asiaton viesti
#1. Opiskelijalle on eduksi tulla tuntemaan alan parhaat opettajat kasvokkain.
Oikeus- ja taloustiede eivät tätä vaadi, koska ne ovat kvasitieteitä. Mutta luonnontieteet ovat eri asia. On vaikea myös ajatella lääketieteen tai esittävän musiikin opetusta netin kautta.
Ilmoita asiaton viesti
Luonnonlait ja luonnontieteen teoriat on aina ajankohtaisia mutta opiskelijoista ei aina tunnu siltä. Kaikesta opetettavasta ei saa tarinoita ajankohtaisiin uutisaiheisiin eikä 1+1 = 2 ole mielipidekysymys josta pitää paneelikeskustelu.
Niin että tässä vuorovaikutteisuusteemassa voidaan ehkä mennä överiksi ja jotkut perusasiat pitää vain oppia vailla viihteellistämistä.
Ilmoita asiaton viesti
Jep.
1. Kun kaipailet parempaa opettaja- opiskelija -suhdetta, niin kurkkaapa piruuttasi LSE:n budjettia ja räknäile mitä se tekee sierainparia kohti. Sen jälkeen voit vertailla vastaavia lukuja omasta kotiyliopistostasi. Ai niin, ja profiilisi perusteella olet puoluekannaltasi sitä porukkaa, joka on tämän hallituskauden kertonut, miten pitää vain tulla toimeen vähemmällä.
2. Luentojen ajankohtaisuus, vuorovaikutteisuus jne. ovat kiinni luennoitsijasta. Olen pahoillani, jos omat kokemuksesi suomalaisesta yliopisto-opiskelusta ovat rajoittuneet vuosia vanhojen asioiden itseopiskeluun kirjasta, mutta tuskin voit yleistää kokemuksiasi koskemaan kokonaisia yliopistoja.
5. Omat kollegat, jotka opettavat niissä brittiläisissä huippuyliopistoissa, eivät olet kanssasi ihan samaa mieltä. Se, että opiskelijat mieltävät itsensä maksaviksi asiakkaiksi ei johda pelkästään positiivisiin seurauksiin. Osalle opiskelijoista se tuo mukanaan asenteen, jonka mukaan maksava asiakas myös määrää. Kyllähän sitä nyt kymppitonnien lukukausimaksuilla pitäisi voida tutkinto ostaa, sen sijaan että joutuu tekemään töitä, ja alistumaan jonkun arvioitavaksi.
Ilmoita asiaton viesti
LSC on vanha Töväenpuolueen poliittisen taloustieteen yliopisto:
https://en.wikipedia.org/wiki/London_School_of_Eco…
” The London School of Economics (officially The London School of Economics and Political Science, often referred to as LSE) is a public research university located in London, England and a constituent college of the federal University of London.
Founded in 1895 by Fabian Society members Sidney Webb, Beatrice Webb, Graham Wallas, and George Bernard Shaw for the betterment of society, LSE joined the University of London in 1900 and established its first degree courses under the auspices of the University in 1901.[6] The LSE started awarding its own degrees in 2008,[7] prior to which it awarded degrees of the University of London.
… ”
https://en.wikipedia.org/wiki/Fabian_Society
” The Fabian Society is a British socialist organization whose purpose is to advance the principles of democratic socialism via gradualist and reformist effort in democracies, rather than by revolutionary overthrow.[1][2]
As one of the founding organisations of the Labour Representation Committee in 1900, and as an important influence upon the Labour Party which grew from it, the Fabian Society has had a powerful influence on British politics. Other members of the Fabian Society have included political leaders from countries formerly part of the British Empire, such as Jawaharlal Nehru, who adopted Fabian principles as part of their own political ideologies. The Fabian Society founded the London School of Economics and Political Science in 1895.
Today, the society functions primarily as a think tank and is one of 15 socialist societies affiliated with the Labour Party. Similar societies exist in Australia (the Australian Fabian Society), in Canada (the Douglas–Coldwell Foundation and the now disbanded League for Social Reconstruction), in Sicily (Sicilian Fabian Society) and in New Zealand (The NZ Fabian Society).[3]
… ”
Onneksi olkoon vaan vierailusta korkean tieteellisen tason paikassa, josta meikäläisistä vaikuttajista on valmistunut esimerkiksi Esko Seppänen.
Mutta senkä täytisen tekemistä sillä nykyään EU:N KANSSA ON???!!!
Ilmoita asiaton viesti
Loistava artikkeli, ja juuri näin siellä toimittiin jo 80-luvulla!
Ilmoita asiaton viesti
Brittiylopistoissa on valtava määrä kansainvälistä opikelijakuntaa, jotka mielellään maksavat yleensä yli 10.000 punnan suuruiset lukukausimaksut.
Nyt joku voi arvella, että nämä ulkomaiset opiskelijat olisivat rikkaiden perheiden lapsia kultalusikka suussaan ja saaneet opiskelupaikan vastoin omia taitojansa rahalla, mutta näin ei todellakaan todellisuudessa ole.
Varsinkin huippuyksiköihin tunku on kovaa ja tulijoita ympäri maailma ja valintakriteerit vain lahjakkaimpia suosivia. Köyhänkin perheen lahjakkuus pääsee elämässään eteenpäin ja huippukoulutukseen kaikille tarjolla olevien rahoituspakettien avulla opintolainoin.
Ilmoita asiaton viesti
Janika, kirjoitat, että – – ”Kun nyt Suomessakin on paljastunut, että jo peruskoulussa tytöille saatetaan antaa sukupuolen perusteella tahtomatta parempia arvosanoja kuin pojille, niin tässä systeemissä voi olla perää.”- –
Anteeksi, tämä pitkä lainaus, mutta asian esilletuominen aina aika ajoin on mielestäni niin tärkeää: Keltikangas-Järvinen, temperamenttierot tyttöjen ja poikien välillä.
”Tutkimus: Temperamentti vääristää kouluarvosanoja”
13.08.2014 |
”Temperamentti on Keltikangas-Järvisen mukaan persoonallisuuden biologinen pohja, joka on suurimmaksi osaksi perittyä. Se on lähtökohta tai taipumus siihen miten ihmiset reagoivat ympäristöönsä. Näistä valmiuksista kasvatus ja ihmisen kokemukset luovat yksilöllisen persoonallisuuden.
Temperamenttiin kuuluvat esimerkiksi sellaiset kouluympäristössä ilmenevät piirteet kuin varautuneisuus, intensiivisyys, rauhallisuus, kiihtymyksen taso, järjestelmällisyys tai tapa osoittaa emootioita. Näiden vaikutus oppilaiden osaamisen arvioinnista tulisi Keltikangas-Järvisen mielestä minimoida.
Oppilaiden erilaiset toimintatyylit merkittävässä asemassa
Tutkimuksesta kävi ilmi, että tällä hetkellä oppilaiden toimintatyyli vaikuttaa eri oppiaineissa jopa yli 30 % arvosanasta. Erityisesti temperamentin vaikutukset arvosanoihin nousee merkittäviksi verratessa oppilaita toisiinsa. Vain puolet oppilaiden välisistä eroista arvosanoissa selittyy osaamiseroilla ja loput oppilaiden erilaisilla toimintatyyleillä.
– Merkittävä ja vaikeasti selitettävä tulos on se, että kun temperamenttipiirteet ovat yhteiskunnallisestikin arvostettuja, kuten hyväntuulisuus, joustavuus, mukautuvuus, sopeutuvuus, niin näistä piirteistä hyötyvät arvosanoissaan enemmän tytöt kuin pojat. Vastaavasti kun siirrytään näiden piirteiden vastapareihin, niin piirteistä on suurempi haitta pojille kuin tytöille, Keltikangas-Järvinen toteaa.
Kun tilastollisilla menetelmillä poistetaan arvosanoista temperamenttien vaikutukset, kapenee tyttöjen ja poikien väliset arvosanaerot ratkaisevasti. Tämä on merkittävä tieto keskusteluissa tyttöjen ja poikien välisistä osaamiseroista koulussa.
Jo ennestään on tiedetty, että koulumenestys ennustaa yllättävän vähän tulevaisuuden menestystä ja esimerkiksi uravalintoja. Yksi selittävä tekijä on, että osaa ns. kympin tytöistä on koulussa palkittu liikaa kouluun sopivasta käytöksestä osaamisen kustannuksella.
– Tämän jälkeen työelämässä ei selvitä, koska ei ole totuttu ponnistelemaan ja venymään hyvän tuloksen eteen. Positiivinen vinouma pätee erityisesti tyttöihin.
Uusia työkaluja arviointiin
Vika ei ole kuitenkaan Keltikangas-Järvisen mukaan opettajien osaamattomuudessa, sillä ongelma piilee yhteismitallisen arviointipohjan puutteessa. Opettajia tulisi kouluttaa siitä, mitä temperamentti on ja miten se vaikuttaa arvosanoihin. Ilman tietoa näistä vaikutuksista opettaja voi toimia arvioinnissaan vaiston varassa, kuten ihmiset yleensäkin tehdessään johtopäätöksiä muista ihmisistä. Tiedostaessaan oman temperamenttinsa ja suhtautumisensa muiden temperamenttipiirteisiin, opettaja pystyy tietoisesti sulkemaan arvioinnista pois oppilaan luonteenpiirteiden tuomat seikat.
Keltikangas-Järvinen ehdottaa joka oppiaineeseen erillistä arvosanaa osaamiselle ja käytökselle. Käytösnumero kuvastaisi esimerkiksi motivaatiota, innokkuutta ja kiinnostuksen osoittamista.
– Osaamisen arviointi ei saisi olla kompromissi osaamisen ja kaiken muun oppilaan toiminnan välillä, vaan kuvastaa nimenomaan oppiaineen sisällön osaamista.”
Lähde: Yle Radio Suomi sekä Savon Sanomat
—-
Jos kiinnostustasi em. aiheesta riittää enemmänkin, kuuntelepa alla Yle puheesta ”Temperamenttien lokerointi on turhaa – introvertit ja ekstrovertit ovat jokainen yksilöitä” (48 min):
https://areena.yle.fi/1-4014087?autoplay=true
Ilmoita asiaton viesti
Keltikangas-Jävinen on hölynpölymaakari:
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/05/liisa-…
Ilmoita asiaton viesti
Tuolla on ilmeisesti ainakin historiallisesti ollut vähemmän paikallisia opiskelijoita, joilla pappa betalar omasta pussistaan. Siihen on tarjolla muita, huonompia mutta työnantajille ja papoille muuten mieleisempiä opinahjoja, joiden opetuksella on paikallisten työmarkkinoiden määräämä luonne, eli siis asiallisesti yliopiston nimisiä ammattikorkeakouluja. Maksajina ovat olleet valtioden, YK:n, orhanisaatioiden ja firmojen stipendit. Ja ulkomaiset papat, jotka ovat tähdänneet muille bisnemarkkinoille kuin Englannin.
Pahin ja tunnetuin haistapaskan(=”euro”-)tieteiljä on ollut Fridrich Hayek, joka toimi siellä myös proseeorina 1930 – 1940. Toinen on ehkä George Soros, joka ei ole lopettanut sorkkimista niissä merkeissä yliopistosiaoihin eri maissa, mm. syntymaassaan Unkarissa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Hayek
Ilmoita asiaton viesti
Täällä olisi paljon pointteja, jotka pitäisi ehdotoomasti ottaa oppia todellisilta huippuyliopistoiltaja -tutkimuslaitoksilta:
https://www.facebook.com/groups/690884757614661/
Ilmoita asiaton viesti
Risto, kerro tähän blogiin liittyvä asiasi ihan omin samoin.
Ilmoita asiaton viesti
Risto, avaapa asiaa vähän. Mitä Keltikangas-Järvinen on liittämässäsi linkissä kertonut tämän blogin aiheesta, ja miksi hän sinun mielestäsi on ”hölynpölymaakari”? Tiivistä.
—
”Liisa Keltikangas-Järvinen on kokeellisen persoonallisuustutkimuksen uranuurtajia Suomessa. Hänet tunnetaan erityisesti synnynnäistä temperamenttia koskevista tutkimuksistaan, josta hän on julkaissut lukuisia tietokirjoja. Keväällä Keltikangas-Järvinen jäi eläkkeelle psykologian professorin virastaan Helsingin yliopistosta ja hän jatkaa tällä hetkellä elämäntyötään tutkimusjohtajana.”
Liisa Keltikangas-Järvinen: ”Vanhemmat ymmärsivät ennen paremmin, mitä lapselta voi tietyssä iässä vaatia”
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/03/16/liisa-kel…
—-
Ks. blogin aiheeseen myös Vesa Korhosen ja Marita Mäkisen toimittama ”OPISKELIJAT KORKEAKOULUTUKSEN NÄYTTÄMÖILLÄ” (2012):
http://www.campusconexus.fi/portals/conexus/dokume…
Ilmoita asiaton viesti
Hieno artikkeli Janikalta –
Olen vuosia kolunut ulkomaisia yliopistoja, sekä opiskelijana että vain vieraana. Janikan havainnot ja johtopäätökaet osuvat tarkasti yhteen omien havaintojeni kanssa.
Toivoessani yhtä asiaa ansiokkaaseen kirjoitukseen lisää, haluaisin kysyä kirjoittajalta miksi suomalainen korkeakouluopitus on sitä mitä on, eli keskinkertaista moskaa?
Tässä pari vastausvaihtoehtoa:
1) suomalaisten yliopistojen opettajia ei opetus kiinnosta. Yliopistot ovat tutkimuslaitoksia ja suomalaisten yliopistojen henkilökunta on kiinnostunut vain omasta tutkimustiestä. Opetus on pakkopullaa. Vain oma tutkimus tuo urakehityksen.
2) suomalaisyliopistojen opettajilla ei ole pedagogisia taitoa (eikä juuri pegagosia opintojakaan). Hullusta nerosta tohtorista on harvoin rohkeaksi seuramieheksi.
3) Opettajat ovat palkkakuopassa ja parhaat opettajat eivät siksi saavu opeustehtäviin
4) Tyoelama ja yliopistomaalma eivat kohtaa. Yritysmaailma ei arvosta yliopistoja, eika opettajuus edes huipouopetustehtavassa johda kiinnostaviin huipputehtaviin yksityisella sektorilla.
5) Suomalaiset opiskelijat ovat liian nuoria, liian kypsymattomia. Anglosaksisen maailman maisteriohjelmiin saavutaan korkeammallla ialla, ja bachelor-tutkinnon jalkeen. MBA:ta tehdaan kolme-neljakymppisena. Suomessa opintoputkeen (BSc/MSc) mennaan lapsena. Ilman tyokokemusta, ilman tietoa tulevasta ymparistosta ja tosielamasta.
Ilmoita asiaton viesti
Jos opiskelija jää Suomeen töihin saatuaan täällä tutkintonsa suoritettua niin ei opiskelu ole ilmaista ollut.
Jos pääsee kunnon hommiin niin loppuelämänsä saa maksaa moninkertaisesti enemmän veroja kuin keskivertotienaaja. Eivät ole opinnot ilmaisia vaan kalliimpia kuin maailman parhaissa yliopistoissa.
Jos taloustieteitä opiskelet niin kannattaa nähdä tämä.
Ilmoita asiaton viesti